Katinhännän: Tuittu

EP&GIC Kissankellon Onnen Haave 10.3.1990 - 1.9.2008

eli lempinimeltään Tuittu
leikattu naaras
Rotu: eurooppalainen
Väri: hopeatiikeri, EUR ns 23
Syntymäaika: 10.3.1990
FeLV+FIV testi negat.: 3.9.1991 & 8.6.1992
Isä: IP&EC Kissankellon Aamun Toivo (hopeatiikeri)
Emo: CH Aina-Ilona (hopeatiikeri, noviisi)
Kasvattaja: Riitta Mönkäre

Tuitun sukutaulu

Tuitun tapahtumia:

2.6.1990

Tuittu muutti kasvattajan luota Nokialta luokseni Helsinkiin. Pari päivää myöhemmin haettiin kaveriksi samanikäinen norjalainen metsäkissa naaras Bani ja kaksikko ystävystyi alkusähinöiden jälkeen muutamassa päivässä erottamattomaksi kaksikoksi.

Juhannus 1990

Pikkukissa joutui leikkakseen - suolitulehdus (epäiltiin kuitenkin että kissa olisi nielaissut leikkihiiren silmän). Onneksi tästä selvittiin nopeasti ja pentu parani leikkauksesta nopeasti.

Juhannus 1992

Tuittu kävi Tampereella astutusreissulla, uros mustasavun värinen IC Kissankellon Haiku-Herra (EUR ns). Uros oli tuolloin vielä nuori, sillä pennut syntyivät lopulta sen 1-vuotispäivänä.

21.8.1992

Tuitulle syntyi jälkikasvua 3 tenavaa mutta tuore emo sairastui pentujen ollessa alle vuorokauden ikäisiä. Seuraava vuorokausi lääkittiin emoa ja syötettiin pentuja maidonkorvikkeella, kunnes pennut menivät alle 2 vuorokauden ikäisinä sijaisemolle GIC Maiora Messis Solstitialiksen (EUR n 23) luo. Titillä oli vain yksi oma pentu hoidettavanaan, 2 viikkoa vanhempi Aino. Titi otti pentukolmikkomme hyvin vastaan ja niin saimme hoitaa Tuitun kuntoon kohtutulehduksesta. Pentujen oltua viiden päivän ikäisiä, ne palasivat takaisin oman emon hoiviin ja loput pentuajasta kuluikin sitten ihan normaalisti. Nämä kolme jäivät kaikki kotiin meille, ”pennuthan” olivat: hopeatiikeri naaras Nokka, hopeatiikeri naaras Henna ja ruskeatiikeri uros Poika.

7.1.1993

Tuittu leikattiin (sterilointi). Sekään ei mennyt ihan putkeen vaan seuraavana päivänä kissa oli eläinlääkärin luona tiputuksessa, mutta tämän jälkeen lähti paranemaan hyvää vauhtia.

01/2000

Tuitulla todettiin lääkärissä verikokeesta munuaisten vajaatoimintaa, tosin arvot eivät olleet hälyttävät. Erikoisruokavaliota kuitenkin suositeltiin ja onneksi Tuittu sopeutui siihen ilman ongelmia. Vuoden kuluttua otetuissa parissakin verikoekontrollissa näkyi, että arvot olivat laskeneet ihan normaaleiksi, joten vähitellen eriksoiruokavaliosta luovuttiin kokonaan. Jäi arvoitukseksi minkä vuoksi arvot olivat vähän aikaa koholla.

10.3.2005

Tuittu 15-vuotta! Ja hyvässä kunnossa. 19.3. pidimme Tuitulle pienet 15-v synttärikemutkin!

10.3.2008

Tuittu täysi-ikäiseksi eli 18-vuotta! Ja edelleen hyvässä kunnossa. Munuaisarvot todettiin n. vuosi sitten hiukan koholle ja fortekor-lääkitys on ollut päällä siitä lähtien. Ruokavaliota ei vanhukselle lähdetty enää muuttamaan, sillä Tuitun syöminen iän myötä muutenkin vähentyi, pääasia että söi hyvin.

1.6.2008

Tuittu ei juhlistanut seikkaa että oli ollut jo meilläkin 18 vuotta vaan valitettavasti sairastui jälleen virtsatietulehdukseen. Kissa vietiin YESsiin eläinsairaalaan päivystykseen ja jäikin osastolle pariksi päiväksi. Lopulta munuaisarvot eivät olleet edelleenkään syksystä kohonneet ja Tuittu pääsi kotiin. Verenpaineen todettiin olevan hiukan koholla ja näin Tuitulle tuli myös pysyvä verenpainelääkitys (fortekorin lisäksi).

1.9.2008

Painajainen toteutui; Tuitun munuaiset lopettivat toimintansa ja oli aika luopua Tuitusta.

Millainen Tuittu oli:

Tuittu ja Bani hankittiin meille melkein yhtäaikaa, Tuittu tuli pari päivää varhaisemmin. Tuittu ei kaverista ollut aluksi innoissaan ja ihmettelimme miten pieni pentu voi olla niin ärhäkkä toista kohtaan. Tämä kuitenkin loppui muutamassa päivässä ja pennuista tuli erottamaton kaksikko. Eikä Tuittu sen koommin ärhennellyt kenellekään muulle kissalle. Pentuna Tuittu oli riehakas ja käytöksestä tuli mieleen pojan viikari, ennemmin kuin tyttö. Banin perässä Tuittu oppi pienestä pitäen kiipeilemään ja hamuamaan korkeammille paikoille. Tosin Bani oli tässä taidokkaampi ja sekös Tuittua välillä ärsytti, kun se ei päässyt perässä aivan kaikkialle. Tuitun erikoisuus pikkukissana oli myös voimallinen nenällä puskeminen.
Puskemisen lisäksi Tuittu oli kova leipomaan. Sylikissa se ei muuten ollut mutta leipomiset se tuli aina tekemään syliini, sen jälkeen jääden makoilemaan vierelleni. Vanhemmiten seurallisuus vain lisääntyi. Tuittua voi luonnehtia omapäiseksi ja auktoriteettia omaavaksi. Nuorempana se johti koko kissalaumaamme eikä sen asemaa tuolloin kukaan koskaan kyseenalaistanut (myöskään vanhempieni kissat eivät uskaltaneet hyppiä Tuitun nenille kissojeni ollessa siellä hoidossa). No, Tuitun poika kyllä kiusasi kaikkia, myös emoaan ja kurinpalautus olikin välillä paikallaan. Poika oli koko elämänsä "mamis" ja viihtyi usein emo-Tuitun läheisyydessä esim. nukkumassa. Tuittu oli myös erityisen rohkea luonne, se ei koskaan pelästynyt tai pelännyt juurikaan mitään. Muiden pennuista se taisi vähän ottaa stressiä, koska muutaman kerran sillä ilmeni ongelmaa, missä se itse nuoli alavatsansa aivan karvattomaksi. Nämä ilmenivät samassa yhteydessä kun Hennalla oli pentuja sekä aluksi kun Tokra tuli meille. Onneksi menivät suht nopeasti ohikin.
Ruoka oli aina Tuitun sydäntä lähellä, mikä ajoittain näkyi ulkomuodossakin. Herkkuruokaa olivat kaikki kalaan liittyvät, etenkin silakat. Jos niitä oli lautasella enemmän kuin kissa jaksoi kerralla ahtaa, jäi Tuittu istumaan lautasen äärelle siksi aikaa kunnes taas 1 pala mahtui jne. Pienet karvaiset leikkihiiret saivat Tuitun nuorempana villiintymään ja hiiri suussa se yritti pistää serenadiksi, mikä oli aikamoista ”mökeltelyä”. Tosin joskus tätä mölinää saimme kuulla ilman hiiriäkin, mikä ilahdutti erityisesti öisin... Tuon kummallisen ääntelyn lisäksi Tuitun erikoisuus, hilpeyttäkin herättänyt, oli hännän asento. Se piti häntää kiemuralla, vähän kuin pystykorva-koirat. Tuittu tykkäsi pienestä pitäen ulkoilusta, valjaissa ja sittemmin myös ulkotarhassa kun sellaisia saimme mökille tehtyä. Valjaissa se kulki aina hitaasti edeten, samalla tutkien ja nuuskien kaikkea mahdollista matkan varrella.
Vanhemmilla päivillään, 15-vuotiaana ja risat Tuitusta tuli hiukan varovaisempi, etenkin uroskissojemme suhteen. Ne olivat voimakkaita ja tykkäsivät painia, mistä vanhempi rouvaskissa Tuittu ei välittänyt yhtään. Pojat eivät myöskään enää kunnioittaneet Tuittua siten kuin ennen ja oman pojankin pitäminen kurissa vaikeutui. Mutta välillä 18-vuotiaaksi asti Tuittu edelleenkin intoutui leikin pyörteisiin, joko viiletellen yksin tai tuolloin nuorimman tulokkaamme, birmatyttö Fannin kanssa. Myös minttulelut villiinnyttivät vanhusiälläkin.
Tuittu kasvatuskissana: Sai yhden pentueen, jossa pentuja 3. Näistä yksi (naaras Henna-Talvikki) jatkoi kasvatuksessa kahdenkin pentueen verran. Tästä onkin lähtenyt rönsyilemään laaja sukuhaara, joten Tuitulla on ollut suuri merkitys eurooppalaispopulaatiossa. Tuittu oli niin mega-äänekäs juoksuaikoina, että se oli pakko leikata yhden pentueen jälkeen. Mutta tämähän riitti vallan mainiosti.

Tuitun menetys:Tuittu oli pirteä ja tomera itsensä kesään 2008 asti, reilu 18-vuotiaaksi. Kesäkuun alun virtsistulehduksestakin selvittiin hyvin, vaikkakaan sen jälkeen Tuitun käytös ei ehkä ihan niin pirteäksi enää palautunut kuin mitä oli vielä sitä ennen. Söi kuitenkin ok ja esim. kahden viikon kesälomalla (juhannuksen aikoihin) mökillä oli kaikki hyvin, nautiskeltiin ulkoilustakin vanhaan malliin, niin tarhassa kuin valjaissakin.
Heinäkuun 20. päivä Tuittu sitten sairastui kunnolla. Ei syönyt, joi todella suuria määriä ja liikkui kankeasti. Lääkärillä nesteytettiin, todettiin ummetusta ja sai kipulääkettä. Tästä seurasikin osittaista piristymistä. Seuraavalla viikolla käytiin poistattamassa heiluva hammas ja samalla nesteytettiin taas ja todettiin kankeuden johtuvan nivelvaivoista, ne näkyivät röntgenkuvistakin. Samalla löytyi syy siihen miksi Tuittu oli jonkin aikaa välillä istunut peppu irti maasta yms muutoksia käytöksessä. Tuittu piristyi tästä käynnistä jopa kiipeilemään kiipeilypuussa mutta parissa päivässä kankeus palasi. Aloitettiin Seraquin-nivelvalmisteen antaminen, myös Metacam-kipulääkettä.
Elokuun kolmen viikon loma vietettiin taas mökillä ja Tuittu oli välillä pirteämpi ja liikkuvaisempi, toisina päivinä kankeampi. Kiipeilypuuhun tms se ei enää kiivennyt. Näyttelyssä ollut Ampsu-pentumme sairastui ensimmäisellä lomaviikolla flunssaan, mikä tarttui Tuittuun ja Poikaankin. Tuittu oli pari päivää vaisumpi kunnes pääsimme lääkäriin. Antibioottikuuri auttoi vähitellen flunssaan ja piristi muutenkin oloa, koska sen 10 päivän ajan Tuittu oli taas suht hyvässä kunnossa, joskaan ei kiipeillyt mutta pomppi välillä jopa pöydille (lattialta) sekä rapsutteli ja pesi taas itseään. Söikin todella hyvin saaden jopa takaisin flunssan aikana menetettyä painoa. Loman lopulla kuurin loputtua Tuittu taas hiukan vaisuuntui, vaikka söikin, oli meno taas kankeampaa. Loman loputtua Tuittu lopetti syömisen kokonaan. Tuittu todettiin lääkärillä kuivaksi, vaikka kotonahan se edelleenkin joi jatkuvasti suuria määriä. Tuittu sai nesteytystä. Pari päivää viikonlopun ajan se söi seitiä mutta oli vaisu ja kankea ja tiesin jo että näin ei voitaisi jatkaa. Ja sunnuntai-iltana syöminenkin taas jäi. Maanantaina Tuitun vointi oli huonompaa kuin koskaan aiemmin, se oksentelikin eikä pystynyt oikein juomaan vettäkään enää, näki että kaikki etoi ja tökki. Seurasin Tuittua sen vierellä koko päivän tietäen ettei mikään ihme enää sitä auttaisi. Illalla lääkäri totesikin sen taas olevan kuivan; munuaiset eivät enää toimineet eli neste ei imeytynyt elimistöön. Tuittu nukkui pois klo 20:45 aikaan kotonamme.

Tuittu oli minulle aivan erityinen Kissa. Vaikka kaikki omat kissat ovat rakkaita, Tuittuun muodostui ajan mittaan aivan erityinen side. Se oli minulle heikko lenkki; maailma järkkyi aina jos Tuittu sairasti, vaikka vain jotain pienempääkin. Useinhan se ei sairastellut ja pysyikin hyväkuntoisena korkeaan ikään asti, vasta viimeisen reilun kuukauden aikana kunto meni radikaalisti huonompaan suuntaan. Oli vaikea sisäistää asiaa ettei Tuittua enää ole. 18 vuotta se kuului kiinteästi elämääni ollen kaikissa vaiheissa mukana. Sen saavuttamaan korkeaan ikäänhän on sinänsä oltava tyytyväinen, ja siihen että sairaalloisempaa loppuvaihetta ei kestänyt pitkään. Loppuaikana siitä joutui olemaan huolissaan useamman viikon ja samalla vähitellen toteamaan sen että siitä joutuu luopumaan piakkoin. Viimeiset päivät olivat Tuitunkin kanssa raskaita, seurata kissaa ja ymmärtää ettei se enää voi jatkaa kanssani. Tuittu oli hyvin persoonallinen ja rakas kissa ja minulle jäi suunnaton ikävä sitä.

Muistelmia Tuitusta

Älä mene vielä.
Haluan pitää sinut vielä hetken luonani.
Jää vielä,
sillä ulkona puhaltavat kylmät tuulet.
Anna minun vielä hetki uskoa, että kuulut luokseni.
Sinä katsot kaukaisuuteen.
Kuulet kuinka tuuli huokaa nimeäsi,
kutsuu sinua mukaansa.
Kohotat pienet siipesi jotka vasta eilen tuskin kannattelivat sinua.
Näen sinun katoavan pilvien taakse.
Siellä odottaa sinun seikkailusi.
Ethän koskaan ollutkaan minun.
Runoja

Tuitun näyttelyuraan voi tutustua seuraavaa nappia klikkaamalla:

Kuvia Tuitusta:

(Pikkukuvaa klikkaamalla saat siitä isomman version!)