Katinhännän: Poika

Katinhännän Hemmo-Taavetti 21.8.1992 - 16.9.2010

eli lempinimeltään Poika
leikattu uros
Rotu: eurooppalainen
Väri: ruskeatiikeri, EUR n 23
Syntymäaika: 21.8.1992
FeLV+FIV testi negat.: 14.5.1997
Isä: IC Kissankellon Haiku-Herra (mustasavu)
Emo: EP&GIC Kissankellon Onnen Haave (hopeatiikeri)
Kasvattaja: Kadi Myllys (oma kasvatti)

Pojan sukutaulu

Pojan tapahtumia:

16.5.1995

Poika leikattiin.

21.8.2007

Poika täytti 15-vuotta. Se oli tässä iässä edelleen kuin nuori kissa, riehui, paini ja leikki. Turkki kiilsi. Ja Poika söi tooodella hyvin. Pari vuotta aiemmin ahmiminen aiheuttikin huolta koska Poika tuolloin oksenteli usein. Onneksi siitä vaivasta päästiin säännöstelemällä ruoka-annoksia jonkin aikaa sekä antamalla herkkävatsaiselle kissalle tarkoitettua ruokaa.

13.10.2008

Pojalla aloitettiin kilpirauhasen liikatoimintaa alentava lääkitys. Loppukesällä huomasin Pojan laihtuneen ja se alkoi oksennella, eri tavalla kuin pari vuotta aiemmin ahmimisesta johtunut oksentelu. Pojalta otettiin veriarvot ja kilpirauhasarvo oli hieman koholla. Myöhemmin marraskuisessa kontrollissa arvo oli laskenut normirajoihin, joten lääkitys oli ok ja jatkui. Muuten Poika oli selvästi vanhentunut tuon syksyn aikana; söi valikoivammin ja käyttäytyi hiukan eri tavalla kuin aiemmin, oli jotenkin ärtyisämpikin. Mutta myös pirteä ja voi iltaisin valvoa tuntikausia meidän kanssa, leikkikin joskus.

22.10.2009

Pojalla aloitettiin myös munuaisten vajaatoimintaan auttava lääkitys. Syksyn mittaan Poika alkoi juomaan entistä enemmän ja syy oli arvattavissa. Mutta Poika oli vähitellen hiukan lihonnut takaisin päin, laihduttuaan kilpirauhasvaivojen myötä kesällä ja syksyllä 2008. Enää olemus ei ollut ollenkaan niin laiha. Lääkityksellä jatkettiin ja onneksi se auttoikin vanhuksen elämää.

05/2010

Pojalla oli jotain hämäriä vaivoja; ainakin ummetusta, ehkä joku tulehdus, mahanpuruja kenties tai sepä se hankaluus kun ei oikein tiedetty. Tutkimuksissa ei selvinnyt mitään konkreettista, paitsi että mitään vakavaa ei löytynyt. Munuais- ja kilpirauhasarvotkin olivat laskeneet n. normitasolle! Munuaisiin siis taisi parhaiten auttaa Renalzin fosforinsieppaaja. Vähitellen kaikenlaisten lääkitysten jälkeen Poika alkoi palata entiselleen mutta lähes kuukausi siinä meni!

16.9.2010

Jouduimme luopumaan Pojasta, suolistokasvain vei voiton.

Millainen Poika oli:

Poika oli oma kasvattini joka jäi meille omasta pentueesta. Poika oli 16-vuotiaaksi asti nuorekas viikari ja vintiö, todellinen kiusankappale muille kissakavereilleen. Eihän se pahalla mutta sillä vain oli usein ”ketunhäntä kainalossa”. Tuittu-emo sai taannoin huokailla poikansa edesottamuksia usein, Poika kun halusi olla mamis ja nukkua äidin kainalossa - tämä taas usein johti rähinään koska Poika ei voinut vastustaa kiusausta hiukan tökkiä ja kiusata vieressä nukkuvaa emoaan... Joskus se kellahti suoraan Tuitun päälle, joka unen pöpperössä nousi äkkiä sivuun ja niin Poika oli vallannut itselleen valmiiksi lämmitetyn paikan. Poika oli aina valmis leikkiin, juosten narun ja laser-säteen perässä, tai milloin minkäkin. Painiminen oli lempparia mutta tytöt eivät aina tästä olleet yhtä innostuneita. Pojalla oli tapana mätkiä etutassullaan tummia esineitä, kuten tv:n kaukosäädintä. Se lähestyi "pelottavaa" esinettä varovasti ja kauempaa sivalteli sitä etutassullaan.
Poika oli lähistöllä sylissä tai vieressä kehräämässä heti jos kävin sohvalle, esim. kun katsoin telkkaria tai luin. Yöt se nukkui jaloissani, kuten Nokka-siskonsa niin kauan kuin eli. Aamuisin Poika herätti minut kehräämällä suoraan korvaani. Pojalla olikin kissoistamme äänekkäin kehräys. Vanhemmiten Poika päätti ruveta esiintyväksi taiteilijaksi ja saimmekin kuunnella sen mölinää/jolinaa useita kertoja päivässä, joskus öisinkin... Nuorempana Poika availi äänijänteitään vain satunnaisesti. Poika oli helppo ruokailija, sille kelpasi kaikki hyvin, kuten siskolleen Nokallekin. Poika ei nirsoillut (paitsi aivan vanhoilla päivillä). Lempparia olivat keitetty sei ja silakat. Raakaa lihaa se söi nuorempana mutta vanhemmiten vatsa ei jostain syystä enää pitänyt niitä sisällään. Erikoinen Pojan herkku oli sipuliteemakkara, mitä se sai aina kyläillessään vanhemmillani.
Vaikka uroskalleudet vietiin 3-vuotiaana, oli Poika vuosia Nokka-siskon niskassa kiinni aika ajoin ja ainakin keväisin, mistä seurasi tietysti pienoista rähinää. Vienon tultua meille, saattoi Poika toteuttaa viettiään sen kanssa. Sittemmin Vieno leikattiin mutta muita nuorempia daameja (Fanni, Ampsu, Susukin ehti) Poika edelleen auttoi niiden juoksuaikoina (18-vuotiaanakin!). Metsäkissa Baniin Poika oli erityisen ihastunut ja sen ilmekin oikein kirkastui sen nähdessä Banin. Poika ei ehtinyt oikein aloittaa merkkaamista ennen leikkaamista, mutta päätti tehdä sitä sitten jokusen vuoden n. 10-vuoden iän tietämillä... Silloinkin vain jos sen vei pois kotoa käymään jossain, palatessa se tutki kotia tarkkaan ja saattoi suihkauttaa johonkin. Tämän saattoi estää jos sen perässä jaksoi kulkea pari tuntia, vahtia ja ennakoiden estää toiminnan.
Tokran kanssa Poika ystävystyi todella ja kissat olivat jonkin aikaa oiva parivaljakko. Tähän tuli pientä säröä välillä mutta vähitellen välit vähän parantuivat, eivät kuitenkaan samalle välittömälle tasolle mitä esim. kevääseen 2006. Pojan paras kaveri olikin Vieno usean vuoden ajan. Yleensä ottaen vintiömäisyydestään huolimatta Poika tuli aina toimeen muiden kissojen kanssa mainiosti ja uudetkin tulokkaat se hyväksyi aina ensimmäisenä suhinoitta.

Pojan menetys:Poika oli pirteä ok ja kevääseen 2010 asti, lähes 18-vuotiaaksi (tosin parina viimeisenä vuotena taisi vähitellen kuuroutua kokonaan, se ei näyttänyt haittaavan elämää). Toukokuussa ilmeni ensioireet sairastelusta, jonka jälkeen Pojan käytös ei aivan ennalleen enää palautunut. Tuolloin toukokuussa oireina oli mm. syömättömyys, ummetus. Vaikka ummetusta saatiin laukaistua, Pojan syöminen vaan nirsoutui entisestään. Sen kävikin kesän aikana läpi vaihdellen eri vaiheita, välillä kelpasi pelkät mousse-ruuat, välillä pelkät kastikkeet. Kesä meni stressatessa sen syömisestä, syökö se ollenkaan vai mikä milloinkin sattui kelpaamaan. Toukokuussa kävimme lääkärissä muutamankin kerran eikä Pojassa todettu mitään vakavaa vaivaa. Kesäkuussa Poika olikin jonkin aikaa jo suht normaalin oloinen. Toukokuussa se kuitenkin ehti laihtumaan jo jonkin verran ja heinäkuun helteillä taas lisää. Heinäkuun lopussa se sai flunssankin, joten taas käytiin lääkärissä. Tällä käynnillä aukeni syy kaikkiin keväästä alkaen olleisiin oireisiin ja vaivoihin (lievempää ummetusta kun oli edelleen silloin tällöin); Pojan suolistossa oli kasvain. Koska Poika juuri sillä hetkellä söi suht hyvin, sille kun oli löytynyt uusi herkkuruoka eli raaka broileri, en pystynyt sitä vielä nukuttamaan vaan päätettiin kokeilla josko antibiootti auttaisi flunssaan. Se auttoikin muutamassa päivässä ja pärskintä ja nenän vuotaminen loppui. Sitten jatkettiin päivä kerrallaan. Suolistokasvain vaikeutti Pojan ulostamista ja siksi sille oli annettava välillä levolacia että se saisi käytyä kakalla. Elokuussa muutama ensimmäinen viikko sujuikin ihan hyvin, Poika kävi edelleen aamuisin herättämässä minut kehräämällä korvaani ja nukkui sohvilla tai sängyssä vanhaan malliin. Raa’asta broilerista se tykkäsi niin paljon että sai jopa hiukan taas menetettyä painoakin takaisin. Elokuun loppupuolella sen käytös muuttui, se halusi nukkua kovalla alustalla (lattia, pöytä) ja kakkaaminen tuntui taas vaikeutuvan. Levolacia täytyi alkaa antamaan päivittäin. Joskus Pojalla tuntui olevan huono päivä jolloin mietin josko se pitäisi viedä eläinlääkärille viimeiselle käynnille. Sitten se taas piristyikin, sai pähkäillä milloin olisi oikea aika. Ruoka sille kuitenkin maistui hyvin, broilerin ohella parina viimeisenä viikkona suosikiksi nousi myös kermaviili. Lopulta sitten syyskuussa vaivat alkoivat olla niin hankalia eikä ruokakaan enää oikein maistunut, oli aika luopua Pojasta.

Kesä oli todella stressaava, se meni Pojan kanssa vaihtelevasti. Etenkin kasvaindiagnoosin jälkeen tiedosti, ettei yhteistä aikaa ole enää kauaa jäljellä. Viimeinen kuukausi oli sairaan vanhuksen saattohoitoa voinnin vaihdellessa ja itse joutui pähkäilemään jatkamisen kanssa, milloin se ei enää kannattanut. Välillä oli vaikea tulkita oliko sillä jo kipuja. Pitkäaikaisen kaverin menetys on aina hyvin surullista, vaikka tietääkin toki etteivät ne elä ikuisesti ja etenkin Pojan kohdalla asiaan ehti vähän sopeutumaan loppukesästä, luopumisen uhka kun oli käsinkosketeltavan lähellä useita viikkoja. Poika oli meidän vanhuskolmikosta viimeinen (Tuittu – Nokka – Poika) ja tuntui erityisen vaikealta ajatella että eräänlainen aikakausi päättyi Pojan myötä, Pojan jälkeen viimeinenkin ripaus siitä ajasta ja näistä vanhuksista oli mennyttä.
Poika oli suuri kissapersoona ja on ollut vaikeaa totutella elämään ilman sitä.

Muistelmia Pojasta

Jos niin pitää tapahtua että tulen heikoksi
ja tuskat tekevät levon unettomaksi,
silloin teethän mitä pitää tehdä
sillä tätä viimeistä taistelua ei voi voittaa.
Tulet olemaan surullinen, ymmärrän sen
mutta älä anna murheen pysäyttää kättäsi.
Sillä tänä päivänä, enemmän kuin pysymistä
rakkautesi minuun täytyy kestää koetus.
Vie minut sinne missä minun tarpeeni hoidetaan,
ja pysythän kanssani loppuun asti.
Pidäthän minua vakaasti ja puhut minulle
kunnes silmäni eivät enään näe.
Toivon että aikanaan ymmärrät
kuinka hyvä olit minulle päästäessäsi minut pois.
Vaikka häntäni hyvästit on heilauttanut,
tuskalta ja kärsimykseltä olen pelastettu.
Älä murehdi että se olit nyt sinä,
jonka piti tämä raskas teko tehdä.
Olemmehan olleet niin läheiset - me kaksi - nämä vuodet,
tunnen suuren rakkauden kyyneltesi takaa.
Runoja

Katso myös video Pojasta kesältä 2008, toinen (kehrää) tammikuulta 2010 ja kolmas missä Pojan tyypillinen ääninäyte huhtikuulta 2010 (kannattaa olla siis kaiuttimet päällä ;) . (videoiden koot 7-10 M, saattaa kestää hetki ladata hitaammalla yhteydellä).
Pojan näyttelyuraan voi tutustua seuraavaa nappia klikkaamalla:

Kuvia Pojasta:

(Pikkukuvaa klikkaamalla saat siitä isomman version!)