Etusivu
Omat kissani
Kasvattajasta
Pentueet -> Kasvatit
Katinhännän kasvatus
Pentuinfoa
Uutisia
Kissalinkkejä
Muut harrastukseni
|
Katinhännän kasvatteja: Star Trek the Next Generation -pennut
19.5.2020 syntyi 6 pentua kasvatilleni Saimalle (sille ainut pentue). Saimakin on kasvattejani, joka siirrettiin pentuprojektin ajaksi minun omistukseen jotta voitiin käyttää kasvattajanimeäni. Pentueen isä on sinisen värinen kasvattini Katinhännän Kansallissankari Mörkö. Pennut syntyivät keisarinleikkauksella mutta onneksi kaikki meni hyvin; 6 pentua joista 4 urosta ja 2 naarasta. Saima steriloitiin samalla tuon leikkauksen yhteydessä, se ei vaikuttanut sen pentujen hoitoon mitenkään. Leikkaukseen päädyttiin koska 2 pentua yritti synnytyskanavaan yhtä aikaa eivätkä tietty mahtuneet. Asian sai etenemään vain leikkauksella. Kaikki syntyneet pennut olivat ensi alkuun ikään kuin saman värisiä, sinitiikerin oloisia, vaikka lopulta puolet oli sinihopeatiikereitä. Eroa ei etenkään pikkupennuilla helpolla huomannut. Siksi pennut menivät omilla merkkikoodeilla oikeastaan koko pentuajan, eli mihin niille leikattiin turkkiin merkki erottaakseen ne toisistaan. Jokaisella joku oma paikka.
Pentueen isä: Katinhännän Kansallissankari Mörkö (sininen) ja
emo: Katinhännän Sameen Shaw Program (sinihopeatiikeri).
Pentujen nimiteemaksi tuli tv-sarja Star Trek the Next Generation. Yksi parhaista tv-sarjoista koskaan (80-90-luvun taitteesta).
Kuva emo & pennuista (2 viikon iässä) & pentueesta 14 viikon iässä (luovutuksen aikaan):
Pentueen sukutaulu
Katinhännän Q Who
eli Quu, sinihopeatiikeri uros (EUR as 23). Kissa jäi emonsa Saiman kaveriksi. Omistaja Mikko Nissinen.
(Pikkukuvaa klikkaamalla saat siitä isomman version!)
Katinhännän Number-One Riker
eli Ismo, sinihopeatiikeri uros (EUR as 23). Kissa muutti Keravalle. Omistaja Sanna Kara.
Katinhännän Klingon Worf
eli , sinitiikeri uros (EUR as 23). Kissa muutti Riihimäelle. Omistaja Satu Myllylä.
Katinhännän Enterprise's Picard
sinitiikeri uros (EUR a 23). Kaverina on saman rotuinen eli eurooppalainen leikattu uros, muutaman vuoden vanhempi. Kissa muutti Helsinkiin. Omistaja Sanna Kiiskinen.
Katinhännän Ten-Forward Guinan
eli Guinan, sinihopeatiikeri naaras (EUR as 23). Kissa muutti Helsinkiin. Omistajat Nina Brunou & Juho Ahokas.
Katinhännän Lwaxana Troi
eli Lwaxana, sinitiikeri naaras (EUR a 23). Kissa muutti Turkuun.
|