Katinhännän kasvatteja: Räppäri-pentu
3.5.2017 syntyi jälleen vain yksi ainut pentu sijoituskissalleni Raksulle (sen toinen pentue, ensimmäisessäkin 1,5 vuotta aikaisemmin oli vain 1 pentu). Pentueen isä ei ole kasvattini mutta kasvoi koko pentuaikansa meillä Ditan toimiessa keinoemona. Raksu asuu Jan Frimodigin luona ja pentu syntyi ja hoitui kotonaan (Paloheinässä). Jo varhaisessa vaiheessa päätettiin että pentu jää asumaan syntymäkotiinsa. Pennun syntymässä oli dramaattisia vaiheita ja muutenkin Raksulle oli suunniteltu 2 pentuetta ja vaikka ne jäivät näin pieniksi, pidetään suunnitelmasta kiinni ja Raksun kasvatusura saa jäädä tähän.
Pentueen isä: Pikku-Piun Gandalf Grey (sinitiikeri) ja
emo: Kassilan Rakkauslapsi (hopeatäplikäs).
Nimiteemaksi tuli Räppärit.
Pentueen sukutaulu
Katinhännän Uniikki Profeetta
eli Uniikki, mustasavu uros (EUR ns). Uniikki jää siis synnyinkotiinsa emonsa ja vanhempien sukulaispoikien Gissyn ja Jellonan kaveriksi.