Katinhännän: Vail

Laskettelureissu USA:n Coloradoon Vailiin 26.1.-9.2.2015

Talven 2015 hiihtoreissu oli luokkaa erityisempi ja sen suunnittelukin aloitettiin jo yli vuotta aikaisemmin; USAn Coloradoon asti kahdeksi viikoksi! Porukkammekin poikkesi totutusta sillä meidän (minä ja Juha) mukaan lähti serkkuni Jouni joka oli pitkään haaveillut USAn laskettelumatkasta. Muutamia vaihtoehtoja oli kohteeksi mutta lopulta valitsimme Vailin ja ajankohtaa muutimme viikolla aikaisemmaksi suunnitellusta, koska muuten 2 viikkoisemme olisi ollut tismalleen sama kuin Vailissa käytävien alppilajien MM-kisojen, ajattelimme että parempi olla toinen viikko rauhassa ilman kisahumua. Otimme matkanjärjestäjäksi Youtravelin, jolle jenkkimatkat olivat tuttuja ja he räätälöivätkin meille mukavan matkan ja hyvän hotellin Vailin Lionsheadista, mistä oli lyhyt kävelymatka rinteeseen ja myös Vailin pääkylään (molempiin olisi päässyt kävelyn sijaan myös ilmaisella bussilla). Vail-kylällä on kaksi osaa; pääkylä (isompi) ja Lionshead (pienempi), näiden välissä matkaa ehkä reilu puolisen kilometriä. Meidän hotelli sijaitsi kylien välissä, katsottiin kuitenkin kuuluvaksi Lionsheadiin ja hiihtämäänkin oli hiukan lyhyempi matka käppäillä Lionsheadin hisseille.

Lentomatka oli pitkä, vaihto Frankfurtissa ja siitä Denveriin. Emme kukaan olleet koskaan aiemmin matkustaneet Euroopan ulkopuolelle, joten matka oli sinänsäkin uutta ja jännittävää. Kaikki sujui hyvin ja USAn päässä oli sitten odotetusti pitkä jono passintarkastukseen, minkä jälkeen selvisi etteivät suksemme (yhdetkään kolmesta) olleet saapuneet perille. Laukut onneksi kaikki ok. Paperien täyttelyn jälkeen menimme etsimään kuljetusfirmamme, jolle meillä oli etukäteen Youtravelilta voucherit. Heiltä lähti Vailiin tunnin välein pakettiauton kokoinen tila-auto ja mekin pääsimme seuraavaan mukaan. Matka Vailiin kesti pari tuntia, olimme perillä suht myöhään joten suoraan vaan nukkumaan.

Etukäteen vähän mietti miten kunto kestää 12 päivää laskettelua, ja että varmaan jonain päivänä ei mennäkään rinteeseen vaan käydään vaikka jossain lähipaikassa ihmettelemässä. Mutta kun paikkana Vail oli niin mainio ja lasketteluvarvasta ei lakannut kolottamasta (kuntokaan ei loppunut) niin laskettiin kaikki 12 pv ok! Meillä oli hissilippuunkin etukäteen voucher Youtravelilta joten lipun saanti ensimmäisenä aamuna kävi näppärästi ja sitten vaan rinteeseen. Koska suksemme eivät paikalle saapuneet, kävimme aamulla vuokraamon kautta. Ensimmäinen päivä sattuikin olemaan koko aikamme lämpimin päivä, aurinko porotti ja tuntui ihan maaliskuulta. Laskimme siellä täällä tutustuen paikkaan. Vailissa on 3 laskettelualuetta;
1) front-puoli kylille päin, missä normirinteitä. Kaikkia rinteitä ei ajettu/kissattu joka ilta/yö, ja aamuisin oli jaossa rinnekarttaprintti tai luettelo mitkä rinteet oli edellisyönä ajettu. Kyläänlaskurinteet oli aina hoidettu joten aloittelijoiden ei tarvinnut jännittää joutuvansa huonokuntoisiin rinteisiin. Muutenkin rinteissä oli aina viitoitettu helpoin reitti kylälle. Loppuviikosta ja viikonloppuna kun porukkaa tuli aina selvästi enemmän laskemaan, oli loppupäivästä alarinteissä ja kylän lähellä keltatakkisia ”rinnepoliiseja” mittaamassa laskijoiden nopeuksia, kylän lähistölle kun pitäisi aina jo hidastella. En tiedä minkälaisilla vauhdeilla olisi saanut noottia, me emme kertaakaan saaneet. Ja nuo kyläänlaskurinteet eivät koskaan olleet loppupäivästä kauhealla knööliköllä ja koppuralla! Front-puoli oli sellainen ”perinteinen” alue, mukavia rinteitä loivemmista jyrkempiin, paljon vaihtoehtoja. Vailin kylä sijaitsee 2500 metrin korkeudessa. Nousu ei tuntunut menomatkalla kovin kummoiselta, koska jo Denverkin sijaitsee 1600 metrin korkeudessa. Rinteitä oli 2500-3500 metrin korkeudessa ja mikä mukavaa; puurajakin kulki n. 3500 metrissä, joten front-puolen rinteet olivat suurelta osin metsän ympäröimiä. Tästä oli hyötyä lumisina / sumuisina päivinä, sillä puut auttavat hyvin näkyvyydessä.
2) Back bowls laaksot, alue front-rinteiden takana, huipusta ”toiselle puolelle”. Tämä taka-alue taas koostuu useista laaksoista, joilla ei mene kuin muutama virallinen ja hoidettu rinne siellä täällä, muuten laaksot saavat olla hoitamattomina ja siellä saa laskea vapaasti offari-tunnelmissa. Laaksojen pohjalta kuitenkin pääsi hisseillä helposti takaisin ylös, olihan siellä kuitenkin ne muutama hoidettukin rinne joukossa. Laaksojen rinteillä ei ollut paljoa puita, joten sumuisella kelillä täällä oli vähän näkyvyys-ongelmia. Mutta; silloin kun satoi lunta (tai etenkin sateen jälkeen), kannatti ehdottomasti tulla ”surffailemaan” laaksojen rinteille! Jos taas ei ollut satanut, oli nämä hoitamattomat alueet pääasiassa epätasaisella koppuralla, joten silloin niillä ei kauaa viihtynyt.
3) Blue Sky Basin, josta tulikin minun lempparialue! Blue Sky Basin on alue vielä back bowl-laaksojenkin takana, nousee omalle vastapäiselle (front/bowl – kukkulaa vastapäätä) huipulleen. Tänne pääsee vain bown-alueen läpi mutta matkan pystyy tekemään hoidettujen rinteiden kautta, sen verran niitä on tehty juurikin tätä ajatellen. Blue Sky Basinissa erikoista on se, että siellä lasketaan lähes metsässä, puita on kyllä harvennettu mutta niitä on keskellä rinnettä sekä yksittäisinä siellä täällä sekä pieninä joukkoinakin. Aivan mahtava idea, tällaista en muista nähneeni missään Euroopassa. Alueella on varoituskyltit aloittelijoille, puihin ei kannata törmäillä. Täällä rinteiden hoito tapahtui samalla idealla kuin front-puolella, kaikkia ei hoidettu joka yö (kaikki rinteet kyllä käytiin läpi varmaan n. parikin kertaa viikossa) ja Blue Sky Basininkin hoidetut rinteet lukivat aamuisin jaettavissa lapuissa.

Hissilippujen automaattisia lukijalaitteita ei Vailissa tunnettu, vaan kaikilla kylästä lähtevillä hisseillä oli työntekijöitä käsilukijan kanssa tarkistamassa että lippu voimassa, sen jälkeen ylemmillä hisseillä ei kukaan enää niitä tarkastellut. Molemmista kylän osista lähti kabiini ylös Mid-Vailiin (nimensä mukaan keskellä rinnealuetta, tuolla rinneravintoloita joihin osaan saattoi mennä myös illalla, juurikin kabiinilla). Kabiiniasemilla oli aina työntekijöitä laittamassa suksia kabiinin sivutelineisiin! (Euroopassa tuon joutuu aina tekemään itse.) Näin itse vain helposti ja kiireettä käppäili sisään kabiiniin, hyvä palvelu. Muuten kaikki hissit olivat tuolihissejä 2-8h ja muutama nappihissikin löytyi joillekin lyhyille pätkille. Jonotuskulttuuri Vailissa (USAssa?) oli aivan muuta kuin Eurooppalainen härdelli. Siellä osattiin jonottaa hisseihin tyylikkäästi ja rauhallisesti tungeksimatta, aivan uskomaton ero Keski-Euroopan kamaliin rynnäköihin! Laskijat osasivat jo itsekin mennä sopiviin jonoihin ja vetoketjuperiaate toimi todella hyvin. Lisäksi jos jokin hissi ruuhkautui, tuli nopeasti paikalle henkilökuntaa ohjaamaan ja varmistamaan että esim. 8 hengen tuolihissiin menee jokaiseen se 8, minkä myötä jono alkoi purkautumaan nopeasti. Hisseille oli normijonot sekä aina myös single-jono mistä pääsi mukaan jos johonkin jäi yksittäinen tyhjä paikka. Tällöin ei päässyt kaverinsa kanssa samaan hissiin mutta tuo jono veti parhaiten ja sen myötä halutessaan pääsi nopeammin sumasta läpi. Lopulta aika vähän lomamme aikana jouduttiin hisseissä jonottamaan, muutama hissi oli sellainen mihin aika ajoin muodostui ruuhkaa, etenkin viikonloppuna. Muutenhan koko aikanamme mitään todellista ruuhkaa tai väenpaljoutta ei muodostunut, ei edes kisojen alettua.

Ensimmäisen päivän jo mainitsinkin miten se oli todella lämmin päivä ja jopa istuimme lounastamassakin ulkona, huipulla sijaitsevan rinneravintola terassilla. Tätä emme muistaakseni päässeet toista kertaa tekemään, vaikka aurinkoisia päiviä kyllä tuli myöhemminkin, oli aina sen verran viileämpää ettemme korkeammalla jääneet terassille, vaikka kyläkorkeudessa kyllä olisi voinut terassilla taretakin (ja kerran, toisella viikolla, siellä syötiinkin auringossa rinnepäivän päätteeksi iltapäivällä). En tiedä milloin ennen tuloamme oli lunta Vailissa satanut, mutta vähän oli tunnelma ettei ihan vastikään ja hissipojatkin omissa infotauluissaan pyysivät ”pray for snow!”. Bowl-laaksojen rinteet olivat alussa koppuroituneet ja normirinteissäkään lunta ei ollut pyörimässä ylenpalttisesti, vaikka mitään pulaakaan ei ollut eikä maa pilkistellyt mistään tms.
Toinen päivä meni ensimmäisen kanssa hiukan samoissa merkeissä, vaikka olikin viileämpää ja puolipilvistä, jatkoimme alueen kartoittamista pääasiassa front-puolella, koska siellä näki paremmin. Kävimme mm. laskemassa Vailin-pääkylään alas asti.
Kolmantena päivänä sitten kolahti kun kävimme Blue Sky Basinissa! Ihastuin siihen heti. Sää oli aurinkoinen joten viihdyimme jonkin verran myös bowl-laaksoissa ja yleensä lounaan jälkeen aloimme perinteisesti jäämään jo front-puolen rinteisiin.

Neljäs päivä oli pilvinen ja alkoi jo hiukan sadella luntakin, joten bowleilla taas huonompi näkyvyys, front-rinnepäivä pääasiassa.
Viidentenä päivänä satoi lunta oikein kunnolla! Vihdoin!!! Kävimme Blue Sky Basinissa ja siellä olikin ihan paratiisi. Lunta ei vielä kovin paksulti ollut mutta jonkinlainen kerros ja etenkin aluksi mennessämme alueella ei vielä ollut paljoa muuta väkeä ja saimme suhailla rauhassa melkein tyhjillä rinteillä. Mainittakoon tässä yhteydessä, että omat suksemme eivät koskaan tulleet perille ja olimme vuokrasuksien varassa koko loman ajan. Otimme tästä hyödyn irti (tiesimme että lentoyhtiö tulee korvaamaan vuokrauksemme) ja menin ensimmäiset 2 pv normisuksilla, sitten pyysin 2 seuraavaksi päiväksi vähän leveämpiä ja kun Juha oli saanut todella leveät jo päivälle 3 (jotka totesi hyviksi eikä niistä enää vaihtanut loppuaikana), niin minäkin sitten vielä kerran vaihdoin ja sain päivälle 5 leveät Blizzardit (Sambat), jotka minäkin sitten totesin jo niin hyviksi että laskin niillä koko loppuajan. Serkkuni vaihtoi myös parin päivän jälkeen kerran suksia mutta meni koko ajan leveämmillä. Vailissa kun lunta sataa, kannattaa olla vähän leveämmät sukset jotka toimivat lumessa offarilla, mutta olin tyytyväinen omiini jotka sen lisäksi toimivat ihan mainiosti myös normi hoidetussa rinteessäkin. Omat suksemme tulivat aikanaan pari viikkoa reissun jälkeen kotiin, missä lie olivat luuhanneet kuukauden... Ja myöhemmin olen ostanut itselleni myös omat Sambat, sen verran hyvät sukset ne ovat! Oikeastaan voi sanoa, että suksien katoaminen oli ihan hyvä käänne, koska näin pääsimme kokeilemaan kunnon leveitä suksia ja niiden makuun.

Kuudentena päivänä pääsimme ensimmäistä kertaa kokeilemaan jonkinlaista lumisurffailua bowl-laaksoissa. Paikoitellen se onnistuikin jo mutta lumen määrä ei aivan ollut riittävä ja välillä sukset rahisivat lumen läpi erilaisiin pohjalla majaileviin klimppeihin. Pääasiassa kuitenkin viihdyimme laaksoissa, ihana aurinkoinen päivä! Blue Sky Basinissakin piti toki piipahtaa. Kuuden päivän jälkeen saattoi vain tyytyväisenä todeta, että onneksi oltiin vasta puolivälissä, ennestään tutuilla Keski-Euroopan laskettelureissuilla kun loma olisi ollut tässä vaiheessa pulkassa (sinne on aina tehty vain viikon reissuja).
Tämä kuudes päivä oli siitä erikoinen, että silloin oli USAn suurin urheilutapahtuma, eli Super Bowl! Se pelattiin siis 1.2.2015 ja pelaajajoukkueet olivat New England Patriots ja Seattle Seahawks. Ottelun voitti Patriots lukemin 28–24. Tilasimme hotellihuoneeseen pizzat ja nautimme niistä sekä amerikkalaisesta jalkapallosta. Ja toki ihmettelimme pelin aikana näytettyjä mainoksiakin, kun ne ovat jo kuuluisia, monet vain ottelua varten tehtyjä. Lisäksi suurta hupia herätti ennen peliä näytettävä kissojen kitten bowl. Oli todella hauska sattuma, että olimme reissussa USAssa juuri tämän kohokohdan aikana.
Seitsemäntenä päivänä satoikin taas lunta ja pöllyteltiin puuteria pääasiassa Blue Sky Basinissa, mmmmm…..! Iltapäivällä pilkahteli jo aurinkokin ollessamme loppupäivän front-rinteiden puolella.
Päivä nro 8 eli 3.2. jää ikuisesti mieleen. Lunta oli satanut sen verran, että nyt saattoi Bowl-laaksoissakin surffailla. Ja yhtäkkiä se vaan onnistui minultakin! Liekö auttamassa hyvät leveät sukset vai tuo rapakon takainen kevyempi lumi, vai että jotain vaan korvien välissä loksahti kohdilleen, mutta yhtäkkiä huomasin surffailevani ”aallon harjalla” eli lumen pinnalla ja itsekin ihmettelin mitä tuli tehtyä. Mahtavaa!!!!! Eli olimme päivän aikana sekä laaksoissa että myös Blue Sky Basinissa. Yksi parhaista laskupäivistäni koskaan, vaikka se paras Vailissakin oli vasta tulossa… :D

Yhdeksäs päivä kului todellisessa lumimyräkässä, suorastaan myrskyssä. Blue Sky Basin oli kiinni koko päivän ja muuallakin rajoitteita. Etenkin aamupäivän lunta tuprusi todella ja näkyvyys oli heikkoa jo osin front-rinteilläkin. Bowl-puolesta puhumattakaan. Tuolihisseissä ei ollut mukavaa istua tuulessa. Lounaaseen asti laskimme mutta sen jälkeen kun olisi pitänyt pukea taas takas kylmät ja märät kaulaliinat yms, päätimme että nyt saa kerrankin päivä olla vähän lyhyempi ja laskimme kylille ja kävimme iltapäivän kävelemässä Vailin pääkylässä liikkeitä läpi, hiukan ostoksia.
Lumimyräkän jälkeen olikin aurinkoinen päivä (10) ja mukavasti sitä luntakin oli kertynyt… Mekin olimme hissijonossa jo ajoissa aamulla, ennen niiden avaamista. Niin oli muutama muukin, ainut kerta koko aikanamme kun jo aamusta oli ruuhkaa; kaikki halusivat surffaamaan! Ja kyllä sitä puuterilunta bowl-laaksoilla riittikin! Porukasta huolimatta koko aamupäiväksi. Sai nauttia muutamasta aivan mielettömästä surffipätkästä, eli tämä lienee siellä omassa TOP3:ssa kaikkien aikojen laskupäivistä. Blue Sky Basinin olivat menneet kissaamaan sateen jälkeen, joten siellä vain kävästiin toteamassa ettei siellä päässyt pöllyttelemään. Laaksot olivat tämän päivän juttu.

Päivänä 11 kävimme sitten bussilla vähän matkan päässä (välimatkaa 16 km) Beaver Creekissä. Sekin katsotaan kuuluvaksi Vailin alueeseen ja sama hissilippukin kävi siellä. Kuten jo aiemmin mainitsin, toisella Vail-viikollamme oli käynnissä myös alppilajien MM-kisat juurikin Vailissa ja kisarinteet olivat tarkemmin sanottuna täällä Beaver Creekissa (ei siellä varsinaisella Vail-alueella missä me muuten laskimme). Joten mekin päätimme yhdeksi päiväksi mennä mukaan kisahumuun kun tällainen mahdollisuus näin lähellä oli tarjolla. Beaver Creek oli sopusuhtaisen kokoinen rinnealue, josta olisi riittänyt laskettavaa ehkä pariksi päiväksi, jos joka paikkaan olisi päässyt vapaasti kokeilemaan, mutta nythän pääsy oli kisojen vuoksi rajattua. Rinnealue oli pienempi kuin Vailin front-alue. Laskimme aamupäivällä rinteitä ja naisten syöksykisan alettua pyrimme radan varteen vähän sitäkin näkemään. Katsomoon tai maalialueelle ei tehnyt mieli, ne oli ihan täynnä sakkia. Kerran vaihdoimme ”puolta” ja jouduimme kävelemään kisa-alueen läpi sukset kainalossa jonkin matkaa. Mutta hetken aikaa katselimme kisaajia radan varressa, mm. Lindsey Vonn nähtiin lähietäisyydeltä. Muuten paikka ei meitä sävähdyttänyt, en tiedä johtuiko kisoista vai mistä että rinteet tuntuivat täällä ”liukkailta” ja tuntui ettei suksille ollut paljoakaan pitoa. Tulimme jo iltapäivästä pois ja jatkoimme päivän vikat laskut omissa tutuissa rinteissämme, tuntuivat enemmän meidän jutulta. Jos joskus Vailiin mennään uudelleen, haluan kuitenkin käydä taas Beaver Creekissä päiväretkellä ja samalla kokeilemassa ne kisarinteet.
Kisathan kestivät 2 viikkoa eli meidän poistulon jälkeen vielä viikon. Sen jälkeen kun kisat alkoivat, oli n. joka ilta ohjelmaa Vailin pääkylän keskustassa, sinne oli rakennettu lava bändiesiintyjiä sekä palkintojen jakoja varten. Vaikka kisat laskettiin Beaver Creekissa, kaikki iltojen juhlahumu ja kaikki palkintojen jaot olivat kuitenkin Vailin pääkylässä. Mekin siis pari palkintojenjakoa nähtiin, koska iltaisin oltiin usein liikkeellä syömässä, joskus pääkylässä ja joskus Lionsheadissa (hyviä ravintoloita löytyi molemmista). Bändiesiintyjiä emme kertaakaan jaksaneet mennä katsomaan, joku nähtiin hiukan ohi kävellessä. Ja harva se ilta oli hienoja ilotulituksia; kun kisat alkoivat ja aina palkintojenjakoiltoina. Kerran olimme ulkona ilotulituksen aikaan ja pari kertaa katsoimme hotellihuoneen ikkunasta, mikä sekin oli upeaa, koska raketteja lähetettiin Vailin front-rinteiltä (keskellä rinteitä) molempien kylien kohdalla.

Viimeisenä päivänä (12) oli aurinkoista ja kävimme fiilistelemässä kaikilla alueilla siellä täällä. Vail on niiiiin hyvä paikka, että päätimme; tänne pitää tulla joskus uudelleen! Vailin motto on: Like nothing on Earth ja se todella pitää paikkansa. Mielestäni mikään hienoistakaan Euroopan paikoista missä tähän mennessä olemme käyneet, ei päihitä Vailia, siitä tuli suoraan ykkös-suosikkikohteemme!

Jos haluat lukea Vailsta lisää (suomeksi) niin linkki: Lumipalloon - Vailista

Kuvia reissusta
(Pikkukuvaa klikkaamalla saat siitä isomman version!)

Katso myös kuvia edellisen vuoden reissusta Val Gardenassa Italiassa (2014)
ja sitä edeltävät
Ischglissä Itävallassa (2013)
Chamonixissa Ranskassa (2012)
Madonnassa Italiassa (2011),
Saas-Feessä Sveitsissä (2010),
Meribelissä Ranskassa (2009),
Söldenissä Itävallassa (2008),
Serfauksessa Itävallassa (2007),
Madonnassa Italiassa (2006),
Morzinessa Ranskassa (2005),
Meribelissä Ranskassa (2004) ja
Cerviniassa Italiassa (2003) !